Veke ry – Elintarviketalouden ja kulutuksen ainejärjestö
Viikin Elintarvike- ja Kuluttajaekonomistit ry eli tuttavallisemmin VEKE on vuonna 2017 perustettu ainejärjestö elintarviketaloudesta ja kulutuksesta kiinnostuneille opiskelijoille. Vuonna 2016 monet vanhat pääaineet yhdistyivät yhdeksi suuremmaksi kokonaisuudeksi, ympäristö- ja elintarviketalouden eli YET- kandiohjelmaksi, jolloin myös katsottiin tarpeelliseksi perustaa opiskelijoillemme oma ainejärjestö. Näin järjestömme edustaa YET-kandiohjelman elintarvike- ja kuluttajaekonomiaan suuntautuvia opiskelijoita sekä elintarviketalouden ja kulutuksen EKM-maisteriohjelman opiskelijoita. Kuulumme Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen yhteiseen katto-organisaatioon Maatalous-metsäylioppilaiden liittoon eli MMYL ry:hyn sekä Helsingin ylioppilaskuntaan.
VEKE järjestää jäsenilleen tapahtumia laidasta laitaan, ja jokaiselle varmasti löytyy jotakin: yritysvierailuja mielenkiintoisiin elintarvikealan yrityksiin, herkullisia sitsejä, railakkaita illanviettoja sekä myös rennompia hengailuja kuten leffailtoja ja liikuntatapahtumia. Tapahtumia järjestämme kannustavalla yhteistyöllä niin yhdistyksemme sisällä kuin myös muiden ainejärjestöjen kanssa.
VIIKIN ELINTARVIKE- JA KULUTTAJAEKONOMISTIEN
AINEJÄRJESTÖ
Tarkoitus
VEKE:n tarkoituksena on yhdistää alan opiskelijoita, tukea ja vaikuttaa paremman opiskelijaelämän puolesta.
Toiminta
VEKE järjestää laidasta laitaan tapahtumia kuten erilaisia lajikokeiluja, excursioita, sitsejä ja hengailuilltamia.
Jäsenyys
VEKE:n jäsenenä saat monenlaisia etuja kuten ohituskaista excursioihin ja tapahtumiin, sekä lipun tapahtumiimme edullisempaan hintaan.
Meistä
Viikin Elintarvike- ja Kuluttajaekonomistit ry on Helsingin yliopiston Viikin kampuksen ainejärjestöistä nuorimmasta päästä– perustettu 2017 varta vasten elintarviketaloudesta ja kulutuksesta kiinnostuneille opiskelijoille. Vuonna 2016 monet vanhat pääaineet yhdistyivät yhdeksi suuremmaksi kokonaisuudeksi nimeltään ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelma, jolloin myös opiskelijoita edustavat ainejärjestöt kaipasivat lisäystä. VEKE edustaa YET-kandiohjelman elintarvike- ja kuluttajaekonomiaan suuntautuvia opiskelijoita sekä elintarviketalouden ja kulutuksen maisteriohjelmassa opiskelevia.